Kaikki yhdestä bändistä

Ari Väntänen: Apulanta. Kaikki yhdestä pahasta. Like kustannus Oy.2014.

Mulle yksi kesän 1996 soundtrackeistä on Apulannan Ehjä. Niihin biiseihin liittyvät kesä, kaverit, ripari ja pesäpallo. Se musa puhutteli murrosikäisen sielunmaisemaa ja auttoi purkamaan aggressioita. Myös seuraavana vuonna ilmestynyt Kolme soi mankassani tiuhaan. Sen jälkeen tuli muita bändejä, eikä Apulanta koskettanut enää samalla tavalla. Kuuntelin myöhempiäkin levyjä ja diggailin, mutta liekki ei roihahtanut enää samalla tavalla. 2000-luvulla olen seurannut bändin tekemisiä enää sivusilmällä ja kuunnellut korkeintaan radiosoittoa saaneita biisejä.

Vaikka en varsinainen Apulanta-fani olekaan, olen tykännyt bändin asenteesta. Siksi halusin lukea Apulannan jokin aika sitten ilmestyneen historiikin Apulanta – Kaikki yhdestä pahasta. Yllätyin positiivisesti. Kirjan tarina on vetävä kuvaus bändin varhaisista vaiheista, noususta maineeseen, sisäisistä jännitteistä ja suhteesta menestykseen. Äänessä ovat Apulannassa soittaneiden lisäksi myös bändiä muuten tuntevat henkilöt. Näkökulma ei rajoitu vain yhteen, vaan monia tapahtumia kuvataan useamman kertojan näkökulmasta. Totuuksia ei aina ole yhtä vaan monia. Tämä tekee kirjan mielenkiintoiseksi myös lukijalle, jolle Apulanta ei ole suuren fanituksen kohde.

Kirjan parasta antia ovat nuoruusvuosien kuvaukset Heinolasta. Ymmärrän ehkä nyt, miksi pikkukaupungin kasvattien musiikki puhutteli mua, yhtä ahtaissa ympyröissä teini-ikäänsä viettänyttä. Varhaisten vaiheiden esittelyn jälkeen kirjan luvut kietoutuvat Apulannan yhdentoista studioalbumin ympärille. Koska tunnen Apulannan 1990-luvun jälkeistä tuotantoa vain päällisin puolin, enkä ehtinyt lukiessa kaivaa kaikkia biisejä Spotifystä, jää tekstin ymmärrys välillä pinnalliseksi. Kuvaukset musiikin synnystä, studiotyöskentelystä ja keikkailusta ovat kuitenkin pääosin viihdyttäviä, tosin välillä musiikinteon kiertokultu toistaa hieman itseään. Kaiken kaikkiaan kirjan päähenkilöistä Tonista, Sipestä ja Tuukasta rakentuu inhimillinen kuva. Menestyksestä huolimatta he kokevat epävarmuutta ja ulkopuolisuutta. Ehkä juuri tästä syystä lukijan sympatiat ovat bändin puolella. Tuukan tilalle Apulannan basistiksi vuonna 2005 tullut Sami jää muihin verrattuna etäisemmäksi hahmoksi. Selväksi tuleekin, että Apulannan ydin ovat alusta asti olleet Toni ja Sipe. Loppua kohden bändin varaukseton hehkutus tuntuu lisääntyvän ja alkaa hieman jo ärsyttää. Tuntuu, että kirjailija halusi saada kirjalle ”vaikeuksien kautta voittoon” –tyyppisen onnellisen lopun.