Francesca Martinez: What the **** is normal?! Penguin Random House. 2014.
"Even worse was the dawning realization that people seemed to form their opinion of me on the one aspect of me that didn’t work properly – my body. Like judging a present on its crummy wrapping paper!"
"Even worse was the dawning realization that people seemed to form their opinion of me on the one aspect of me that didn’t work properly – my body. Like judging a present on its crummy wrapping paper!"
Brittiläinen koomikko Francesca Martinez kirjoittaa siitä, millaista on kasvaa aikuiseksi, kun ihmiset ympärilläsi määrittelevät sinut ensisijaisesti vammasi kautta. Hän kirjoittaa myös siitä, millaista on hyväksyä itsensä sellaisena kuin on.
Lapsena Martinezin onni ovat rakastavat vanhemmat ja isovanhemmat, jotka eivät tee CP-vammasta numeroa. Todellisuuteen hän törmää koulussa ja terveydenhuollossa. Hyväntahtoinen opettaja yrittää olla avuksi, mutta onnistuu nostamaan tytön luokan silmätikuksi. Liikunnanmaikka väittää vamman olevan lähinnä teini-ikäisen Francescan asenteessa. Martinez pääsee kuitenkin toteuttamaan unelmaansa näyttelijänä BBC:n nuortensarjassa. Silti epävarmuus omasta vartalosta on ajoittain sietämätön. Lopulta ymmärrys siitä, että kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän epävarmoja ulkonäöstään, saa Martinezin päättämään, että helpointa on hyväksyä itsensä ja löytää omat vahvuutensa.
Martinezin kirjoitustyyli on ihan hauska ja erityisesti lapsuus- ja nuoruusvuosien kuvaus on kivaa luettavaa. Lopussa hän pohtii normaaliuden määrittelyä ja ihmettelee, miksi niin monet ovat tyytymättömiä itseensä. Ajoittain Martinez tosin sortuu paasaavaan tyyliin, eikä hänen yhteiskuntakritiikkinsä ole kovin syvällistä. En ollut ennen kirjaan tarttumista kuullutkaan koomikko Francesca Martinezista. Kirjan luettuani kaivoin netistä videoita hänen keikoistaan ja hänen huumorinsa vaikuttaa pohjaavan kirjassa käsiteltyihin teemoihin. Osa vitseistä oli päätynyt kirjaan lähes sellaisenaan. Martinez on siis ilmeisesti onnistunut kääntämään omat kokemuksensa CP-vammaisena naisena toimeentuloksi itselleen. Ja hyvä niin, koska tietystä kehonormista poikkeavia ihmisiä ei pyöri julkisuudessa vielä riesaksi asti.
Lapsena Martinezin onni ovat rakastavat vanhemmat ja isovanhemmat, jotka eivät tee CP-vammasta numeroa. Todellisuuteen hän törmää koulussa ja terveydenhuollossa. Hyväntahtoinen opettaja yrittää olla avuksi, mutta onnistuu nostamaan tytön luokan silmätikuksi. Liikunnanmaikka väittää vamman olevan lähinnä teini-ikäisen Francescan asenteessa. Martinez pääsee kuitenkin toteuttamaan unelmaansa näyttelijänä BBC:n nuortensarjassa. Silti epävarmuus omasta vartalosta on ajoittain sietämätön. Lopulta ymmärrys siitä, että kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän epävarmoja ulkonäöstään, saa Martinezin päättämään, että helpointa on hyväksyä itsensä ja löytää omat vahvuutensa.
Martinezin kirjoitustyyli on ihan hauska ja erityisesti lapsuus- ja nuoruusvuosien kuvaus on kivaa luettavaa. Lopussa hän pohtii normaaliuden määrittelyä ja ihmettelee, miksi niin monet ovat tyytymättömiä itseensä. Ajoittain Martinez tosin sortuu paasaavaan tyyliin, eikä hänen yhteiskuntakritiikkinsä ole kovin syvällistä. En ollut ennen kirjaan tarttumista kuullutkaan koomikko Francesca Martinezista. Kirjan luettuani kaivoin netistä videoita hänen keikoistaan ja hänen huumorinsa vaikuttaa pohjaavan kirjassa käsiteltyihin teemoihin. Osa vitseistä oli päätynyt kirjaan lähes sellaisenaan. Martinez on siis ilmeisesti onnistunut kääntämään omat kokemuksensa CP-vammaisena naisena toimeentuloksi itselleen. Ja hyvä niin, koska tietystä kehonormista poikkeavia ihmisiä ei pyöri julkisuudessa vielä riesaksi asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti